
Nuori haluaa tulla kuulluksi. Ja heitä todellakin kannattaa kuunnella. Opetin vuosia juuri peruskoulunsa päättäneitä nuoria ja se into, kekseliäisyys ja asioiden haastaminen oli hienoa koettavaa. Päällimmäisenä jäi mieleen nuorten rohkeus tuoda mielipiteensä esiin.
Nuoret ovat monen murroksen keskellä. Itsenäistyminen innostaa mutta samalla jännittää. Oman persoonan hakeminen ihmissuhteissa tapahtuu usein kompastelun kautta. Nuori on vaikutuksille altis ja hänen ajatteluunsa voi olla helppo vaikuttaa, ikävä kyllä myös negatiivisesti. Ystäväpiirillä ja perheellä on iso vaikutus.
Mutta kun onnistuu kohtaamaan nuoren oikeaan aikaan ja keskittyy kuulemaan hänet, niin keskustelut jäävät mieleen ja sydämeen – loppuiäksi.
Mari Kärkkäinen
Kaupungilla on oma roolinsa ylläpitää nuorten hyvinvoinnin edellytyksiä tukevia toimintoja. Kouluilla on omat vastuunsa olla mukana tukemassa turvallista ja hyvää kasvua. Siltikin peräänkuulutan meidän jokaisen aikuisen yhteistä velvollisuutta osoittaa välittämistä nuorten asioita kohtaan. Jos elämä lähtee heikon taloudenhallinnan tai päihdekierteen takia väärille urille nuorena, suunnan korjaaminen on sitä haastavampaa mitä eristäytyneemmäksi nuoren elämä käy.
Omista nuoruuden kokemuksista tiedän, että yksikin tolkku, välittävä ja oikeaan suuntaan ohjaava aikuinen riittää. Vaikka kyseessä ei olisikaan oma lapsi, niin meidän kaikkien tulee olla nuoren tukena. Kohdella häntä kunnioittavasti hänen asioidessaan kaupassa. Huomioimalla nuori joukkoliikenteessä. Hymyilemällä rohkaisevasti jos vastaan kävelevä nuori on selvästi allapäin. Kysymällä ”hei, mitä sulle kuuluu?”, kun nuori pyörii kaupan edustalla hieman hukassa olevan näköisenä.
Jos nuori aiheuttaa häiriköintiä käytöksellään bussissa, voisitko sinä olla se, joka kehottaa häntä ystävällisesti mutta päättäväisesti lopettamaan ja kysyy miten hän voi? Ensireaktiona voi olla monen monta kirosanaa mutta jos nuori kokee tämän välittämisen hetken tarpeeksi usein, hän alkaa luottamaan, että nämä ihmiset todellakin näkevät ja kuulevat hänet eikä huomiota tarvitse hakea kyseenalaisin keinoin.
Itsekin äitinä tunnistan ja tunnustan, että varsinkin oman perheen nuoret onnistuvat välillä vääntämään asioita niin, että keskustelusta ei tahdo tulla mitään. Mutta kun onnistuu kohtaamaan nuoren oikeaan aikaan ja keskittyy kuulemaan hänet, niin keskustelut jäävät mieleen ja sydämeen – loppuiäksi.
Kirjoittaja Mari Kärkkäinen (FM, opettaja ja tietokirjailija) omaa monipuolisen kokemuksen terveysalan koulutus- ja asiantuntijatyöstä niin julkiselta kuin yksityiseltäkin puolelta. Hän on kuntavaaliehdokkaana 2021 SDP Oulun piirissä.

Kommentit