Teknologia avuksi hyvinvointialueille

Hyvinvointialueiden muodostuessa päätetään kokonaisvaltaisesti ison alueen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä. Päättäjien valinta kyseisille hyvinvointialueille alkaa olla pian käsillä. Tammikuun 23. päivä kuntalaiset tulevat valitsemaan ehdokkaansa, joilla katsovat olevan edellytykset yhteistyöhön ja luomaan kokonaisnäkemyksen pohjalta koko aluetta kattavia päätöksiä.

Mukaan tarvitaan joukko päättäjiä, jotka yhdessä tuntevat sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen toiminta-aluetta monipuolisesti. Mukana täytyy olla näkemystä sekä isompien keskusten että pienempien alueiden tarpeista.

Vaikka digitaalisuus herättää vielä monin paikoin epäilyksiä, näen sen tulevaisuuden isona apuna ja mahdollisuutena.

Pohjoisen Suomen ominaisuus on pitkät välimatkat ja se luo haasteen myös toimivalle ja helpolle avun saannille. Olen toiminut jo vuosia työssä, jossa kohtaan päivittäin mahdollisuuksia ja käyn läpi haasteita uusien teknologioiden tuomisessa sosiaali- ja terveydenhuollon avuksi. Työ on pitkäjänteistä mutta se menee eteen päin.

Vaikka digitaalisuus herättää vielä monin paikoin epäilyksiä, näen sen tulevaisuuden isona apuna ja mahdollisuutena. Se, että digitaaliset palvelut saadaan toimiviksi, vaatii meidän kaikkien yhteen hiileen puhaltamista: palveluiden käyttäjien mukaan ottamista kehitystyöhön ja puhumista yhteisellä kielellä asiointitarpeista, joita pitkien välimatkojen myötä ihmisille muodostuu.

Kustannustehokkuus ja hyvä hoito eivät ole toisiaan poissulkevia asioita.

Vaikka kustannustehokkuus on monelle sana, joka luo ikävää kaikua, on se välttämättömyys mietittäessä kuinka saadaan resurssit riittämään. Kustannustehokkuus ja hyvä hoito eivät ole toisiaan poissulkevia asioita. Esimerkiksi digitaalisten palveluiden tehokas hyödyntäminen luo kustannustehokkuutta ja se on pelkästään positiivinen suunta. Kustannustehokkuus ei sen sijaan saa ajaa hoitohenkilökuntaa entistä tiukemmalle.

Tämän toteutumiseksi tarvitaan päättäjiä, jotka uskaltavat katsoa tulevaisuuteen luoden terveydenhuoltoa ja sosiaalihuoltoa uusin keinoin.

Kirjoittaja Mari Kärkkäinen (FM, opettaja, tietokirjailija) omaa monipuolisen kokemuksen terveysalan koulutus- ja asiantuntijatyöstä niin julkiselta kuin yksityiseltäkin puolelta. Hän on Teknisten liikelaitosten johtokunnan jäsen ja varavaltuutettu Oulusta.

Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *